Verohallinto varoitti aikaisemmin viikolla, että lähes miljoonalla suomalaisella on loppuvuodeksi liian pieni veroprosentti. Palkansaajien on nyt siis tärkeää tarkistaa oma tulorajansa sekä mahdollisesti hakemaan uusi verokortti.
Verottajan arvioin mukaan yli 970 000 henkilöllä on uhkana verokortin tulorajan ylittyminen, mikäli he saavat loppuvuoden aikana tuloja samalla tahdilla kuin tammi-heinäkuussa.
Tulorajalla tarkoitetaan arviota vuosituloista. Veroprosentti määräytyy tulorajan perusteella. Mikäli tuloraja ylittyy eikä muutosta verokorttiin olla haettu, tuloja aletaan verottamaan perusveroprosenttia korkeammalla lisäprosentilla.
Verokortin tulorajan riittävyyden voit tarkistaa Omaverosta, verokortista tai verokortin mukana toimitettavasta ennakkoperinnän päätöksestä.
Maailmantilanteesta johtuen alkuvuodesta ilmoitettiin mahdollisuus hakea sähkövähennystä, mikäli energiakustannukset ovat korkeat. Yhteensä 1800 henkilöä haki alkuvuodesta sähkövähennystä arvioimalla tammi-huhtikuun sähköenergiakulunsa verokorttihakemukselle.
Mikäli verokorttia varten ilmoitetut sähköenergiakulut perustuivat arvioon, on nyt tärkeää tarkastaa alkuvuoden sähkölaskut ja hakea uusi verokortti toteutuneilla kuluilla.