26.4.2023

Vappu avaa oven kevääseen!

Vapun juhlinta on alkanut jo varsinkin opiskelijakaupungeissa. Haalareihin sonnustautuneet opiskelijat ovat koristaneet katuja jo hetken aikaa, mutta pian muutkin pääsevät viimein nauttimaan tästä kesänalun juhlasta. Vappu on työväenjuhla mutta monelle myös merkki viimeistään kevään alkamisesta, joillekin se on merkki jo ovella kolkuttavasta kesästä! Vapulla onkin pitkä historia ja sitä juhlitaan Suomessa ja maailmalla eritavoin! 

 

Vapun historia          

 

Suomenkielen sana vappu juontaa juurensa sanaan Walborga, Valpuri. Vappua on juhlittu jo 700-luvulla, toki hieman erilaisissa merkeissä. Keskiajalla oli tapana laskea karja vappuna laitumille. Vapun juhlintaan kuului juhlatulien polttaminen. Tulien ympärillä pidettiin hauskaa, juotiin olutta tai simaa sekä tanssittiin. Tämähän ei juurikaan poikkea nykypäivän vapusta!

 

Pahojen voimien pois ajamiseksi soitettiin kelloja tai torvia. Juhlatulista tullut savu ja torvista kantautuva kova ääni suojeli myös laitumelle laskettua karjaa petoeläimiltä.

 

1800-luvulta lähtien opiskelijat ovat ottaneet juhlan myös tärkeäksi osaksi omaa juhlavuottaan. 1800-luvun alussa vappua juhlittiin kuitenkin Flooran päivänä 13.5. Vähitellen Suomeen rantautui Ruotsista juhlapäiväksi 1. toukokuuta, joka on pysynyt tähän päivään saakka juhlapäivänä.

 

Vappu on ylioppilaiden lisäksi myös työväen juhla. Historiassa toukokuun 1. päivä on ollut työsopimusten uusimisen ja työpaikkojen vaihtamisen päivä, jonka myötä kyseinen päivä on vakiintunut työväenliikkeen juhlaksi. Erinäisillä vappumarsseilla on pitkät perinteet, niiden avulla on ajettu työolojen parantamista.

 

Vapunjuhlintaa Suomessa

 

Suomessa perinteiseen vapun juhlintaan kuuluu tippaleivät, munkit ja sima. Ilmapalloilla ja serpentiinillä on myös vahva yhteys juurikin vapun juhlintaan.

 

Kuten muiden suosittujen juhlapyhien tapaan, myös vapun juhlinta alkaa aattona. Suosituin vapputapahtuma lieneekin Helsingin Kauppatorilla sijaitsevan Manta-patsaan lakitus. Lakitus tapahtuukin jo vappuaattona, opiskelijoiden toimesta.

 

Vappupäivänä ihmisillä on tapana kerääntyä yhteen syömään ja juomaan. Koska vappua pidetäänkin myös kevään juhlana, tyypillistä on kokoontua piknikin merkeissä. Helsingin Ullanlinnanmäelle kokoontuukin tuhansia ihmisiä aina vauvasta vaariin!

 

Vappu maailmalla

 

Kyllä vappua osataan juhlia myös muualla! Saksassa vietetään Walpurgisnachtia, josta meillekin tuttu sana ’’Vappu’’ on saanut alkunsa. On uskottu, että Walpuriniltana noidat kokoontuvat Harz-vuoriston korkeimmalla kohdalla, Brockenilla. Uskomusten vuoksi perinteisiin kuuluukin kokkojen polttaminen pahojen henkien karkoittamiseksi.

 

Alankomaissa haalareiden ja valkolakkien sijaan päälle puetaan mahdollisimman paljon oranssia, joka on Alankomaiden kansallisväri. Suoranaisesti Alankomaissa ei juhlita vappua vaan kevät otetaan vastaan Kuninkaan päivän juhlinnan merkeissä. Kaduille ilmestyy suuri määrä mahtavia ohjelmanumeroita ja ihmiset juhlivat kaduilla.

 

Myös Hawaiin rannoilla juhlitaan 1.5. Muualla Yhdysvalloissa kyseessä on May Day, mutta Hawaiilla päivä on muotoutunut Lei Dayksi. Nimensä mukaisesti paikalliset juhlistavat leitä ja näin ollen Hawaiin kulttuuria. Päivän aikana on erilaisia Lei-tapahtumia ja tanssitaan hulaa.

 

Vietät vappua sitten Suomessa tai maailmalla, haluamme toivottaa oikein ihanaa vappua!