Talvinen tuisku jatkuu vielä Suomessa, mutta vuoden vaihteessa on aika kääntää katseet toiveikkaasti jo kohti kevättä. Suomen talvi tuntuu pitkältä ja pimeältä, joten varaslähtö kevääseen voi tuntua mukavalta ajatukselta. Listasimme artikkeliin muutamia reissuvinkkejä, joita kannattaa harkita reissukohteeksi!
Alkukevät on Suomessa kylmä ja luminen, joten laskettelua rakastavalle lunta kyllä piisaa kotimaassakin, mutta mikäli auringon valo kiinnostaa kannattaa suunnata Alpeille. Alkuvuosi Alpeilla on parasta aikaa. Aurinko alkaa Alppien eteläpuolella jo lämmittämään siten, että kaakaon voi nauttia terassilla auringosta nauttien.
Mikäli kaipaat aurinkoa enemmän kuin toppavaatteissa Alpeilla, kannattaa suunnata Kanarialle. Erityisesti maaliskuun aikana Kanaria on takuuvarma rantakohde. Helmikuun hiihtolomaviikkoihin verrattuna myös hotellit ovat huomattavasti edullisempia. Hiekkarannat ja lämpö ei varmasti tee pahaa pitkän talven jälkeen!
Jos sydämesi sykkii kaupunkilomalle, on alkuvuosi myös hyvää aikaa lähteä Etelä-Euroopan kaupunkikohteisiin. Talviaika kohteissa on huomattavasti lyhyempi ja lämpö rantautuu sinne aikaisemmin. Mikäli lomakohteeksi valikoituu esimerkiksi Etelä-Espanjan tai Italian kohteet, voi toppatakin jättää hyvillä mielin kotiin!
Jos reissukärpänen puraisi viimeistään nyt mutta budjetista ei löydy rakoa reissulle, saattaa Halino olla avaintekijä reissun toteutumiseen. Tutustu Halino-lainaan ja hae rahoitusta reissullesi!