Lainahakemusta täyttäessä on syytä miettiä tarkoin, miten suurta lainaa hakee ja millaisella takaisinmaksuajalla. Lainattu summa täytyy aina maksaa korkoineen takaisin, joten tarvittua suurempaa lainaa ei kannata ottaa. Lisäksi lainan takaisinmaksuaika tulee valita oman maksukyvyn mukaan.
Lainan suuruus vaikuttaa merkittävästi lainan kokonaiskustannuksiin. Lainan korko maksetaan aina avoinna olevan lainasumman perusteella, minkä takia lainan suuruus vaikuttaa merkittävästi lainasta maksettaviin kokonaiskustannuksiin. Mitä pienempi laina on, sitä vähemmän lainasta luonnollisesti maksetaan korkoa.
Asia ei kuitenkaan ole aina näin yksinkertainen. Joissain tapauksissa suuremmasta lainasta maksetaan alhaisempaa korkoa kuin pienemmästä. Joillakin lainapalveluilla on tietty rajasumma, jonka ylittävät lainat ovat koroltaan edullisempia. Esimerkiksi 1900 euron lainan korko saattaa olla useita prosenttiyksikköjä suurempi kuin 2000 euron lainan, jolloin laina saattaa tulla kokonaisuudessaan halvemmaksi suuremmalla summalla.
Lainanottajan kannattaakin valita sellainen luotonantaja, jonka hinnoittelu on selkeää ja läpinäkyvää. Tällöin lainan kokonaiskulujen vertaaminen on helpompaa. Mikäli lainanantajalla on käytössä yllä mainittu lainojen hinnoittelumalli, on syytä laskea olisiko sittenkin edullisempaa hakea suurempaa lainaa.
Kuitenkin lähtökohtaisesti lainaa kannattaa hakea vain juuri sen verran kuin tarvitsee – se on useimmissa tapauksissa asiakkaalle edullisin ratkaisu.
Summan lisäksi lainanhakijan tulee valita lainalle sopiva maksuaika. Takaisinmaksuaika vaikuttaa paitsi kuukausierän suuruuteen myös lainan kustannuksiin. Mitä lyhyempi maksuaika on, sitä lyhyemmän ajan lainasumma kasvaa korkoa ja sitä halvemmaksi laina lopulta tulee lainanottajalle.
Maksuaika tulee aina sovittaa oman maksukyvyn mukaiseksi. Lyhyempi maksuaika tarkoittaa aina suurempaa kuukausierää. Lainanhakijan tulee harkita, miten suurta kuukausierää hän pystyy kuukausittain maksamaan. Kannattaa esimerkiksi tarkastella minkä verran aikaisempina kuukausina palkasta on jäänyt säästöön, ja sovittaa kuukausierä ja maksuaika korkeintaan tähän summaan.
Lisäksi kannattaa valita lainanantaja, joka ei veloita nopeammasta lyhennysaikataulusta. Lainan lyhentäminen sovittua nopeammin suuremmilla kuukausierillä pienentää lainan kokonaiskustannuksia asiakkaalle. Esimerkiksi Halinon lainasopimuksessa oleva kuukausierä on aina minimilyhennys; voit aina maksaa myös suurempia maksusuorituksia täysin veloituksetta. Tällöin laina lyhenee nopeammin ja säästät rahaa.
On tärkeää muistaa, että kaikista kalleimmaksi laina muodostuu, mikäli sovittua maksuaikataulua ei noudateta. Tällöin lainan kustannuksia nostavat muistutusmaksut ja pahimmassa tapauksessa myös perintäkulut. Lainanhakijan on siis syytä valita mahdollisimman lyhyt maksuaika, jonka kuukausierän hän pystyy kuitenkin varmuudella maksamaan sovitusti.