19.4.2023

Asunnon myyminen, ostaminen vai vuokraaminen – mikä kannattaa?

Uutisien otsikoissa pyörii jatkuvasti päivityksiä asuntomarkkinoiden tilanteesta. Viimeisien vuosien erityinen maailmantilanne on vaikuttanut selkeästi myös asuntomarkkinoihin. Olet saattanut pohtia asunnon ostamista tai myymistä pidemmän aikaan tai vastaavasti punninnut, onko järkevämpi asua vuokralla. Tässä artikkelissa käsittelemme, mitä kannattaa ottaa huomioon niin asunnon myynnissä, ostossa kuin vuokraamisessa tällä hetkellä.

 

Mietinnässä asunnon myyminen

 

Vaikka taloudellinen epävarmuus on edelleen läsnä Etuovi.com:n tekemän selvityksen mukaan aktiivisia asunnon etsijöitä on silti liikkeellä. Erityisesti omakotitaloista ja energiatehokkaista perheasunnoista on kysyntää.

Omaa kotia myytäessä kannattaa toki huomioida asuntomarkkinoiden tilanne, mutta erityisesti kannattaa myynnin ajankohtaa pohtia oman tilanteen sekä talouden kautta. Mikäli tiedossa on muutto esimerkiksi työn perässä toisaalle, kannattaa asunnon myynti aloittaa hyvissä ajoin!

Taloudellisen epävarmuuden myötä ostajat pohtivat kauppoja pidempään, mahdollisesti odottaen taloudellisesti vakaampaa aikaa. Tämä on johtanut markkinointiaikojen kasvamiseen. Myyjiltä vaaditaan siis tällä hetkellä, sillä vain himoituimmat asunnot menevät kaupaksi alle kuukaudessa tai parissa! Ei kuitenkaan syytä huoleen, iso osa ovat jatkaneet asunnon etsimistä entiseen tapaan, ja oikean sattuen kohdalle valmiita sopimaan kaupat!

 

Olisiko oikea aika ostaa?

 

Taloudellinen epävarmuus saattaa vaikuttaa monien aikeisiin ostamisen suhteen mutta tällä hetkellä vallitsee kuitenkin ostajan markkinat eli asunnon ostamiselle oikea aika. Markkinatilanne suosii erityisesti ensiasunnon ostoa suunnitteleville.

Markkinointiajat ovat pidentyneet muutaman vuoden takaiseen vilkkaaseen markkinaan verrattuna, joka tarkoittaa ostajalle useimmiten pidempää harkinta-aikaa sekä mahdollisesti neuvotteluvaraa asunnon hinnasta.

 

Vai kuitenkin vuokraaminen?

 

Koska epävarmuuden vallitessa asuntojen ostajat saattavat tällä hetkellä lykätä asunnon ostoa, on moni kotitalous asunnon ostamisen sijaan päätynyt vuokraamiseen. Asunnon omistamisen sijaan on katsottu vuokraamisen olevan joustavampi sekä turvallisempi vaihtoehto tällä hetkellä.

Asuntojen vuokramarkkinoiden piristyessä myös vuokrat ovat nousseet koko maassa. Erityisesti isompien vuokra-asuntojen vuokrat ovat olleet suurimmassa kasvussa vuonna 2022. Suurempien vuokra-asuntojen kysynnän kasvuun on osittain syynä, että pandemian perintönä yhä useampi työskentelee ainakin osan viikosta kotona.

Koska kotona vietetty aika on kasvanut, on myös vuokralaisten vaatimustaso asunnoille kasvanut. Vuokralaiset kiinnittävät enemmän huomiota asunnon kuntoon sekä varusteluun. Mikäli olet suunnitellut oman asuntosi vuokraamista, kannattaa tämä ottaa huomioon!